|
LEHDISTÖTIEDOTE
Pirkko Nukari
21.1.2009-8.2.2009
Lumisade 2008, Pronssi, 1/1 Lehdistökuva |
|
Luonnon ehdoilla, havainto ja tulkinta
Pirkko Nukarin työssä luonto on aina läsnä. Linnut ovat hänen ilmaisussaan luonnon monikerroksisen elämän tulkkeja. Nyt esilläolevassa näyttelyssä on kolme pääteemaa, metsä, ranta ja hiljaiselo, nature morte. Kuolema kulkee elämän rinnalla.
Pirkko Nukarin tarkkaavainen katse tarttuu luonnon pieniin tapahtumiin ja luo ikään kuin pysäytyskuvana tilanteen, jossa kaikki on kohdallaan. Vaativalla ja hitaalla pronssivalu- tekniikalla painava muuttuu hämmästyttävällä tavalla kevyeksi ja kohoaa siivilleen. Töyhtötiainen istahtaa käävän päälle lahopuussa. Sen terhakka olemus ja kirkas silmä kohtaa katsojan, ja voimme aavistaa, miten se seuraavassa hetkessä siirtyy pystyyn kuolleen haavan oksalle, hypähtelee oksalta toiselle ja jatkaa lentoaan. Pikkutikka on pysähtynyt lepän rungolle. Sen valpas pään asento kertoo, miten tekijä on nähnyt ja tallentanut katoavan hetken. Varpuspöllö katselee maailmaa pesäkolostaan, pajulintu lentää metsän kätkössä, lokinpoikanen kyhjöttää rantakivellä.
Pirkko Nukari käyttää töidensä osana luonnonelementtejä: vettä, jääkauden muovaamaa kiveä. Hän yhdistää jo egyptiläisten suosiman reliefin kolmiulotteiseen muotoon. Nämä yhdistelmät rikastavat ilmaisua ja tuovat siihen lisää ulottuvuutta. Teoksissa on mukana ilma, säätila, tuuli. Monikymmenvuotinen luonnon havainnointi yhdistyy materiaalin täydelliseen hallintaan. Syntyy teoskokonaisuus, joka Nukarin tuotannossa on edennyt uudelle tasolle. Materiaali on tietyllä tavalla ylittynyt. Kysymyksessä on ilmaisu, joka vie perimmäisiin kysymyksiin, omaan osaamme luonnossa, ekologiseen tietoisuuteen. Pirkko Nukari määrittää jokaisen linnun lajin. Hänen työtapansa on tarkka, yksityiskohtiin paneutuva. Havainto ja kokemus muuttuu työprosessissa tulkinnaksi.
Teoksessa Lumisade sinitiainen lepän oksalla on piiloutunut lumisateeseen. Hiljainen lumisade linnun ympärillä on liikkeessä, väreilee. Lintu miltei katoaa lumisateeseen ja kuitenkin sen muoto nousee taustasta esiin. On merkillistä että pronssiveistos voi kuvata lumisateen liikettä ja tunnelmaa, pysähtynyttä hetkeä, tilannetta, joka pian muuttuu. Veistosten patinointi on olennainen osa Nukarin ilmaisua.
Nature morte -sarja kertoo elämän kiertokulun jatkumisesta. Linnut ovat lakanneet lentämästä. Punarinta lepää hiljaa sananjalkojen päällä. Kohta se katoaa ja muuttuu osaksi luontoa. Yksilön elämä loppuu, mutta elämä ei lopu. Hiljaiselokin on elämää.
Pirkko Nukari kuvaa linnut useimmiten luonnollisen kokoisina, mutta toisinaan hän leikkii mittakaavalla. Energisin askelin kävelevä västäräkki on muuttunut monumentaaliseksi. Kolmiulotteinen suuri muoto, vaativan tekniikan koko haaste on näkyvillä.
Inari Krohn
NäYTTELYYN LIITTYVä OPASTUS SUNNUNTAINA 8.2. KLO 14!