|
LEHDISTÖTIEDOTE
Marjatta Oja
2.12.2009-3.1.2010
Object, 2007 |
|
OVERLAPPING IMAGES AND RETURNING SITUATIONS-
PääLLEKKäISKUVIA JA PALAAVIA TILANTEITA
Mitä ihmiset ajattelivat kun elokuva keksittiin? Mikä oli heistä liikkuva filmikuva, joka oli projisoitu kahvilassa ihmisille ihmeteltäväksi ja keskusteltavaksi? Mihin se johti ja mitä ihmiset ajattelivat sen jälkeen maalauksesta tai valokuvasta? Liikkuvan kuvan pohdinta suhteessa elämäämme, kolmiulotteiseen, liikkuvaan ja ääntä tuottavaan, ei ole vieläkään loppunut vaikka aikaa on jo kulunut 100 vuotta. Tekstejä, uusia elokuvia ja dokumentteja ilmestyy koko ajan. Niiden sijaan huomaan pohtivani samaa asiaa kolmiulotteisesti, paeten elokuvan esittämismuotoa, ruutua sekä keskeisintä ajallista oletusta, jatkumoa. Yritän hajottaa tilanteita ja esittää niitä uudelleen, tavoitellen yhteyttä katsojaan.
Marjatta Ojan näyttelyn Overlapping image and returning situations yhteydessä julkaistaan samanniminen kirja. Julkaisu sisältää kaksi Ojan tuotantoa esittelevää dvd:tä, kattavan kuva-aineiston ja FT Hanna Johanssonin kirjoittaman laajan artikkelin Ojan teoksista.
Julkaisu on retrospektiivinen kooste Ojan tuotannosta vuodesta 1989 alkaen. Mukana on näyttelydokumentteja videoiden ja slide-shown muodossa sekä itsenäisiä videoteoksia. Johanssonin artikkeli Making a Landscape paitsi kontekstualisoi Ojan taidetta 1900-luvun lopun taidesuuntauksiin myös pohtii niiden konstituoimaa näkemystä maisemasta.
Marjatta Oja on opiskellut Kuvataideakatemiassa (v.1986-1990, 1997-1998) ja Accademia di belle Artissa Milanossa (1988-1989). Tällä hetkellä hän viimeistelee jatkotutkintoaan Kuvataideakatemiaan, jossa hän myös opettaa. Hänen teoksiaan on Moderna Museetin ja Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmissa sekä yksityisissä kokoelmissa.