|
LEHDISTÖTIEDOTE
Antti Immonen
12.5.-30.5.2010
Baroque Organique
|
Näyttelyssä on esillä vuosina 2008-2010 tekemiäni veistoksia. Olen käyttänyt niiden tekemiseen useita materiaaleja: puuta, terästä, kipsiä, muovia, pultteja ja muttereita.
Kokoan teokseni osista, joita järjestelen erilaisiksi yhdistelmiksi, kunnes oikea muoto löytyy. Sopivan järjestyksen hakeminen vaatii monta yritystä ja erehdystä. Veistoksen tekeminen ei ole suoraviivainen prosessi. Siihen kuuluu testailua, leikkimistä, rakentelua, uusien menetelmien ja tekniikoiden etsimistä ja opettelua sekä löytämisen riemua, mutta myös turhautumista, umpikujia, jo tehdyn purkamista ja uudelleen aloittamista.
Veistosteni muotoja voisi kuvata adjektiiveilla orgaaninen, barokkinen ja dynaaminen. Teosteni yhteydessä barokkisella en tarkoita taidehistoriallista aikakautta vaan pyrkimystä kimuranttiin, elävään, liikkuvaan ja virtaavaan muotoon. Haluan lopputuloksessa näkyvän luomisprosessin mielikuvitusta kiihottavan puolen, enkä veistoksen tekemiseen käytettyä aikaa ja hikeä.
Teoksen valmistumiseen kuluu suhteellisen paljon aikaa. Viikkojen tai kuukausien aikana ennätän miettimään asiat monta kertaa uusiksi. Kun veistos rakentuu vaiheittain, se muuntuu joskus paljonkin. Jokaisesta välivaiheesta jää veistokseen muistuma. Siitä tulee visuaalinen tarina. Muotoideasta tulee vähintään samanveroinen kuin lähtökohdasta, joka on yleensä ollut enemmän sanallinen kuin kuvallinen ajatus.
En voi sanoa mikä veistoksen vaiheista tai tasoista olisi ehdottomasti tärkein, joten teoksen tekstuaalinen aihe on toissijainen ja nimi vain suuntaa antava. Sisällön ydin on kokoamis- ja purkamisprosessi, jonka olen pysäyttänyt tämänhetkiseen vaiheeseensa.
Antti Immonen
Näyttelyä ovat tukeneet Valtion kuvataidetoimikunta ja Pohjois-Savon taidetoimikunta
Lisätietoja: www.antimoni.fi