|
LEHDISTÖTIEDOTE
Kirsi Kaulanen
Maisemallista kuvanveistoa
20.4.-15.5.2011
|
|
Maisemallista kuvanveistoa – Kirsi Kaulasen taiteesta
Kirsi Kaulasen (1969) taiteessa kohtaamme konkreettisesti sen, miten nykykuvanveisto poikkeaa teemoiltaan merkittävästi perinteisen veistotaiteen suurmiesmonumenteista niin aiheidensa kuin käsittelytapansa suhteen. Kaulasen teos Gaia (2011), kreikkalaisen maan jumalattaren mukaan, nostaa pääosaan Suomen uhanalaiset kasvit. Liki 200 lajin joukosta taiteilija on valinnut 27, joiden kuviin pohjautuen hän valmistaa teoksensa kiillotetusta ruostumattomasta teräksestä. Näyttelyssä esilläoleva Gaian pienoismalli on koko 1:5. Valmis teos tulee täyttämään Helsingin Musiikkitalon ala-aulan. Näyttelyssä tulee olemaan esillä lähinnä kiillotetusta ruostumattomasta teräksestä valmistettuja veistoksia, joissa on tosin välillä myös lasia. Tässä suhteessa taiteilija linkittyy kuvanveiston suureen traditioon, jossa julkisten veistosten tulee uhmata aikaa, mutta silti puhua omasta pystytysajastaan. Taiteilijan lähtökohtana on perinteisesti ollut luontokokemus ja nyt nähtävillä olevien teosten yhteydessä se merkitsee kasviteeman ohella myös maisemallista hahmottamista. Kaulanen on kiinnostunut siitä, miten hän voi esittää veistoksissaan maisemallisuuden kokemuksen samoin kuin sen voi kokea vaikkapa tunturin laella tai merellä. Molemmissa paikoissahan avautuu 360 asteinen näkymä. Tämä rajaton näkymä puhuu luonnon ylevyydestä ja aistittavuudesta tavalla, joka on ollut olemassa 1700-luvun loppupuolen romantikkojen luontoteorioista lähtien. Luonnon itseisarvo on myös teema, joka löytyy niin varhaisromantikkojen kuin Kaulasenkin teoksista. Eräs Gaia-näyttelyä luonnehtiva adjektiivi voisi olla täsmällisyys. Kaulasen teos Maan aliset (2011) muodostuu mustaksi värjätyistä uhanalaisten kasvien juuria esittävistä reliefeistä, kun taas takahuoneen teoksessa Maan luolassa (2011) kyyneleenmuotoiseksi paviljongiksi taivutetun teräslevyt on rei’itetty uhanalaisten kasvien muotoisiksi reliefeiksi. Paviljonki on Kaulaselle tärkeä teema, jota hän on käsitellyt myös Ylva Holländerin kanssa työstämässään Porvoon valtiopäivien 200-vuotismuistoteoksessaan. Maan luolassa valaistus luo varjoja teoksen ulkopuolelle, mutta myös ihmiset heijastavat niitä kulkiessaan teoksen sisällä. Näin näyttelyvieraat ovat kuin maailmassa, sillä he voivat liikkua niin teoksen ulko- kuin sisäpuolellakin. Tässä on esimerkki siitä, miten Platonin ajatus taiteen harhauttavuudesta voidaan muuntaa päinvastaiseksi. Taide ei ole luolan ulkopuolisen maailman heijastusten seurailua, vaan taide kertoo siitä mistä maailmassa ja elämässä on kyse.
Kaulanen on toteuttanut monia julkisia teoksia, mikä perustuu siihen, että hänen veistoksensa puhuttelevat samanaikaisesti sekä taiteentuntijoita että laajempaa yleisöä. Uhanalaiset kasvilajit ovat hyvä esimerkki tästä, ja myös näyttelyn ainoa puuveistos Surusta vapautuminen (2011). Kun taiteilija kertoo teoksen lähtökohdan olevan käden konkreettisessa jäljessä, joka näkyy puisten kyynelten muodossa, on helppo ymmärtää asian olevan jollakin tapaa yhteismitallinen suremisen prosessin kanssa. Suremisen tekeminen käsin kosketeltavaksi kertoo hyvin siitä, miten taiteen taika piilee usein sen kyvyssä näyttää asioiden tila uudella tavalla. Uudenlaisesta ajattelusta kertoo myös Kaulasen Maan luolassa, jossa katsoja voi perinteiseen tapaan katsella teosta ulkopuolelta ja kiertää sitä kolmiulotteisena objektina. Kuvanveistoksellisen paradigmanmuutoksen merkki on taas se, että sama teos on myös paikka, jonne katsoja voi mennä sisälle ja kokea näin olevansa installaation ympäröimä. Taiteilija paljastaa samalla miten olla osa traditiota, mutta luoda samalla uudenlaista taidetta, joka haastaa perinteiset käsityksemme. Tämä on kuin kreikkalainen tragedia parhaimmillaan: klassikko johon voi aina palata, mutta joka avaa uusia uria ajattelullemme.
FT Juha-Heikki Tihinen